ELMA-elämänmakuisia tarinoita Lapista 2026
Vuosijulkaisu on Ilmestynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 1998 Joulutervehdys lehtenä.
Lehden nimi muutettiin vuonna 2022 ELMA-elämänmakuisia tarinoita Lapista.
Lehti on paikallisyhdistysten käytössä myyntituotteena koko vuoden aina siihen asti, kun uusi lehti ilmestyy.
Julkaisu on tehty aina yhteistyössä paikallisyhdistyksien kanssa. Olemme eläkeläisjärjestöistä Lapin alueella ainoa, joka saa vuosittain aikaiseksi oman lehden
Lehti on myös yksi ulkoisen markkinoinnin ja tiedotuksen käyntikortti, joka kertoo aktiivisesta ja ulospäin suuntautuneesta järjestöstä. Julkaisun tuotoilla pystymme pyörittämään järjestötoimintaa ja pitämään toiminnan elinvoimaisena Lapin alueella.
KIRJOITUSKILPAILU
Kirjoituskilpailu alkaa nyt ja päättyy 30.4.2026.
Vuonna 2025 saimme hienon määrän Luontoaiheisia kirjoituksia, joten jatkamme LUONTO teemalla. Vinkkeinä kirjoituksille:
– Lempivuodenaikani
– Syvyys kätkee sisäänsä
– Huipulla tuulee
– Luonto on minun aarreaittani/-kammioni, -arkkuni
– Luonto suo antejaan
– Maan pienimmät
– Ihan tavallinen/epätavallinen torstai
– Luontoharrastukseni
– Eläinsatu
Tekstin pituuden suositus on noin 2000 merkkiä, riviväli 1,5, yleisesti noin A4-sivu.
Kuvia mukaan erillisinä liitteinä.Kilpailuun voi osallistua Eläkeliiton Lapin piirin yhdistyksien jäsenet.
Kilpailun kirjoitukset toimitetaan:
Eläkeliiton Lapin piiri ry, Korkalonkatu 6 P 16, 96100 Rovaniemi,
tai sähköpostilla:lappi@elakeliitto.fi
Kirjoituskilpailun voittaja palkitaan 50 € lahjakortilla ja 3 kpl ELMA-lehdillä, jotka voi antaa lahjoiksi.
MUUT KIRJOITUKSET
Lehti on jäsentensä näköinen ja vuoden 2026 ELMA:an toivotaan kirjoituksia yhdistyksiltä.
Ne toimivat aina hyvinä houkuttimina uusille jäsenille.
Yhdistyksiltä 2026 ELMAan juttuja, esimerkiksi seuraavista aiheista:
– Yhdistyksien omista tapahtumista, retkistä tai hankkeista.
– Runsaasti hyviä kuvia mukaan.
– Reseptejä luonnonantimista
Piirillä on oikeudet kirjoituksiin, ja se voi muokata tai lyhentää niitä tarvittaessa neuvoteltuaan muutoksista kirjoittajan kanssa.
ILMOITUSTEN HINNAT 2026
Ilmoitushinnat pidetään vuoden 2025 mukaisina, mediakortista löytyy ilmoitushinnat.
Yhdistyksille palautetaan yhdistysavustuksina joulukuussa 25 % yhdistyksen bruttoilmoitushankinnan euromäärästä.
ILMOITUSHANKINTA 2026
Vuonna 2026 ilmoitukset voi hankkia puhelimitse sopimalla tai käymällä paikanpäällä. Aina pitää muistaa varmistaa, että ilmoitussopimuksessa on ilmoittajan yhteystiedot kunnossa, puhelinnumero, sähköposti ja osoite.
Uudet ilmoitukset kannattaa toimittaa piiriin valmiina painokelpoisina .pdf-versioina. Pieniin ilmoituksiin riittää yrityksen nimi ja yhteystiedot, jolloin lehden taittaja suunnittelee ilmoituksen.
Ilmoitussopimusta tehdessä kannattaa varmistaa laskutustapa. Laskutuksen kannalta, paperilasku toimitetaan lehden mukana, lasku ilmoittajan sähköpostiin tai sähköinen lasku suoraan ilmoittajan sähköiseen järjestämään sopivat mainiosti.
Ilmoitussopimuslomake. Teemme ilmoitussopimukset yhdellä sopimuspaperilla, näin säästämme paperia ja suojelemme luontoa.
Tärkeää on täyttää kaikki kohdat sopimuksessa, edelleen puhelimessa tehty sopimus on mahdollinen.
AIKATAULU 2026
- Kirjoituskilpailu 30.4.2026 asti
- Muut kirjoitukset ja artikkeli 31.5.2026 mennessä
- Ilmoitukset 31.5.2026 mennessä
- Lehti ilmestyy syyskuun alussa, jolloin lehti on myynnissä, kun yhdistysten kerhot alkavat kesätauon jälkeen.
JULKAISUN HINTA
ELMA-lehti on yhdistyksen myyntiartikkeli ja yhdistys määrittelee itse myyntihinnan.
Piiri myy lehdet yhdistyksille hintaa 6 €/kpl.
TAITTO- JA PAINOPAIKKA 2026 AS Printon
2026 ilmoitussopimuksia voi pyytää piirin toimistosta